ONNI ON TÄÄLLÄ

Voimakas viikko. Yksin puurtaessa ehtii välillä väsyäkin, ihan vain siihen, että joutuu tekemään kaiken itse. Lapsetkin ovat sairastaneet. Mutta olen saanut myös pitkiin aikoihin ihanimmat hetkeni tällä viikolla.

Kanelian lempipuuhaa nyt on köllöttää riippukeinussa kun annan vauhtia, ja minun lempipuuhani on istua tuolla pallilla ja keinuttaa häntä.  Ja lukea toisinaan samalla lehteä. Kahvikupinkin saa mukaan kun lehden laittaa syliin.  Suuren nautinnon saa myös vain nostamalla kuonon kohti taivasta ja nauttimalla tuoksuvasta tuulesta...

Eräänä päivänä menin riippukeinuun hetkeksi, pitkästä aikaa ja ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Ja haltioiduin! Tämä on lähimpänä lentämistä, mitä maan päällä voi tehdä - mikä auvoinen olotila! (pikarentoutusta hakevat äidit: laittakaa "Riippukeinut pakollisiksi -addressi vetämään!)  Tuosta tunteesta koukuttuneena, menin Kanelian kanssa keinumaan uudestaan eräänä päivänä Hermannin ollessa eskarissa ja Muttisen päiväunilla. Seilasimme Ussa-Kussa -saarille ja halki monen meren, annoin Kanelian johdattaa leikkiä enkä muista milloin olisin nauranut niin makeasti. Leikimme melkein tunnin ja olin taas kuin uudesti syntynyt, riippukeinun ja tyttäreni mahtavan mielikuvituksen ansiosta!

Kanelia, uusi kesätukka ja "talo". Välillä "laiva".

Eräänä iltana esikoiseni, pieni eskariaan lopetteleva ja isoa leikkivä Herra Nykerö, nousi sängystään taas sanoen ettei saa unta. Istuin keittiön pöydän ääressä ja tuo kuumuuden takia alaston lapsi käveli luokseni ja kipusi syliini. Katselimme toisiimme nojaten ulos ikkunasta, kaunista kesäyötä kun lopulta poikaseni aloitti filosofisen pohdiskelun. "Äiti, voiko maailma loppua?" "No, se voi loppua sillä lailla jos me käytetään tätä maapalloa ja luontoa huonosti." "Mutta mitä tapahtuisi jos menisi maapallon keskelle?" "No, siellä tulee vastaan niitä maan eri kerroksia..." "Mutta eiks siellä keskellä ookin laavaa?" "Joo on siellä ihan keskellä." "Ja sä oot sanonu, että se on niin kun tulta." "Niin on." "Niin eikö siellä palais?" "No joo mutta ei sinne pääse..." "Mutta mitäs jos sinne menis sellanen suojapuku päällä, että ei palais - voisko siellä laavassa uida?" "No vois kai." "Äiti, mikä maa on suoraan toisella puolella jos menis maapallon läpi?" "No hetkonen, siellä olis varmaan joku Etelä-Amerikan maa..." "Kun Kalle sano tänään eskarissa, että kun se ei halua tulla sinne kevätjuhlaan niin se aikoo kaivaa ittensä maahan ja maapallon toiselle puolelle." Nauramme yhdessä Kallelle. Tämä arkinen lähestymistapa planeettojen rakenteesta ja etäisyyksistä, muuttuu usein sujuvasti äärettömyyden käsitettä käänteleväksi ja kaiken eksistenssiä pohtivaksi.

Rakas pieni-iso vintiö.

Esikoisemme on menossa kouluun. Ja me kärsimme murrosikää matkivasta eskari-uhmasta. Siihen kuuluu kaiken kyseenalaistamista, vahvaa kuuntelemattomuutta, rasittavaa saivartelua, syyttelyä ja tahallista ärsyttämistä. Mutta siihen sekoittuu myös isin-ikäväkiukuttelua. Koska ihana poikani on kaikesta huolimatta niin pieni. Hän on ollut maailmassa vasta 6,5 vuotta! Sellainen ihminen on pieni. En halua, että häntä sanotaan pikkumieheksi, ettei hän ala kuvittelemaan itseään sellaiseksi. Ihminen saa elää aikuisten tiedostavuudessa suurimman osan elämäänsä. Kiellän O:ta antamasta hänelle vastuita lähtiessään, sillä en halua, että hän miettii niitä puolella ajatuksellaankaan silloin kun menee hippaa kavereidensa kanssa. Hän on lapsi ja minä kannan häntä. Voidakseen leikkiä ja unohtua seikkailuihinsa.

Tuossa isovanhempien vanhassa, ihanasti pehmenneessä lumikenkä rottinki-tuolissa nautin niin
paljon eräänä päivänä kesästä, etten malttanut avata juuri postiluukusta haettua Divaani-lehteä. Se on jo paljon nautintoa se!   

Onneksi pihakin tarjoaa leikille parhaimpaansa juuri nyt! Majoja, koteja ja piknikkejä on pitkin tonttia. Meidän perheessämme myös "jännitetään" aina, ehtivätkö omenapuut kukkaan syntymäpäiväkseni tälle toukokuun viimeiselle viikolle - ja ehtiväthän ne! Niin kuin monet muutkin valkoiset kukat. Puutarha tuoksuu huumaavalle, omenapuut, kirsikka- ja luumupuu, pihlajat, kielot, norjanangervot, kohta tuomi ja syreenit - tähän valkoisten kukkien aikaan olen tänne tullut ja nyt se on taas täällä. Kaikki aistit nauttivat, auringon lämpö, virkistävä valo, tuoksuva tuuli. Olen perillä!

SADEPÄIVÄNÄ SILLÄ SILMÄLLÄ

Ensimmäinen viikko isättömyyttä lusittu. Saldona tällä viikolla rikkimenneet

-keittiön hana

-tiskikone

-mikro

-keittiön valaisimen kupu

-suihkun valaisimen kupu

Jollain on vissiin huumorintajua...Ja kai hauskaa siellä jossain? Yritetäänkö mun naamaa nyt hieroa siihen, että tässä talossa todellakin tarvitaan sitä miestä! Juu, tiedetään ilmankin!

Käytiin lasten kanssa kukkaostoksilla. Katselin ostoksia terassilla sadetta pidellessä, ja tuon kauniin violetin laventelin lisäksi silmiini pisti kassin kelta-vihreys.

  

Ja sitten huomasin olevani keltavihreissä vaatteissa itsekin.

Aloin katselemaan ympärilleni terassilla...

ja ympärillä oli lisääkin keltavihreää.

Sade taukosi ja lähdin katselemaan pihaakin keltavihrein silmin...

Onneksi saimme O:n hetkeksi viikonloppuna käymään, ihanaa! Ja oikean kesäpäivän arjen sadepäivien jälkeen. Grillasimme tämän kesän ensimmäistä kertaa ja tänään on päivällisen lisäksi kaikki muutkin ateriat syöty ulkona, aamiainen, lounas ja päiväkahvit, ah. Ei ole montaakaan ihanampaa asiaa kuin aurinko kasvoilla syödessä...Tervetuloa kesä!

ILOJA JA IKÄVÄÄ viikon varrelta

-taide pitkä, elämä lyhyt, lapset ihania. Myös äitienpäivä oli ihana! Siihen kuului mm. pitkä aamiainen sängyssä, papan tekemät täydellisesti onnistuneet marengit, ajelu vanhoja taloja katsellen Tampereen Viinikassa ja Nekalassa, mustikkapensaiden istutusta äidin ja siskojen kanssa ja Hermanni oppi ajamaan ilman apupyöriä! 

-piha herää, hurjaa vauhtia. Miten ihminen voi ihmetellä luontoa jatkuvasti? Se nyt on vaan niin ihmeellinen ...

-Prisman uusi iso luonnonkosmetiikka-hylly! Mahtavaa, sitä saa nyt siis ruokakauppareissulla, useampaakin merkkiä. Tämä kyseinen on jotain uutta mulle mutta purkitkin ovat niin herkullisen näköisiä, että ne saattaisi vähän väsyneemmässä olotilassa napata huiviin vahingossa vaikka smoothiena tai jotain.

-tämä tyttö on alkanut puhumaan! Uusia sanoja ja lauseitakin on alkanut tippumaan viimeisen viikon aikana. "Kukkuu äiti", "pupu istuu", "äiti Liinaa auttaa", "kato iti" ja itseään on alkanut sanomaan Inkeksi. Kanelia on Kaia, Nirppu on Ippu (no Nyytikin on kyllä nyt ippu) ja Katto Kassinen on Ätti...(?) Ihanaa, ihanaa olla todistamassa tätäkin. Samaan aikaan on alkanut aukenemaan toisenlainen sanojen maailma, Hermanni eskarilaiselle nimittäin, joka on juuri oppimaisillaan lukemaan ja kirjoittamaan. Jännittävää!

-lähikaupungin kierrätyskeskus, jossa en ollut ennen käynytkään. Hinnat päätetään kassalla. Erityislöydöt vanha tapetti alkuperäispakkauksessaan - näitä löytää liian harvoin, 50 senttiä. Ja Nanny Stillin Grapponia jälkiruokakulho (ok, siinä on ihan pikku lohkeama reunassa mutta mitä sitten), 1 euro. Mulla on tuota sarjaa kannu ja neljä lasia, jotka olen saanut Isomummolta eli O:n mummolta hänen vielä eläessään. Vielä löysin yhden ihanan pienen lampun mutta sitä oli pitkien hapsujen takia niin vaikea kuvata, ehkä sitten joskus. Mutta ostokset olivat siis erittäin halvat ja erittäin granny chic :)

- vessan lukko. Sellaista meillä ei olekaan ollut 11 vuoteen :D. Olin kyllä jo tottunut, että omien lisäksi naapurinkin lapset tulivat ovelle välillä juttelemaan kun istuit vessassa. Mutta vieraat ehkä pitävät tästä pikku detaljista meillä nyt, tervetuloa vaan ne jotka kyläilyä tämän puutteessa ovat karttaneet ;) !





-Ikävä alkoi vasta nyt, sillä nyt se O sitten lähti. Tulee reilun viikon päästä ja on yhden yön. Ja lähtee sen jälkeen vielä 3 kertaa samalla tavalla viikoksi. Tyhmät tyhmät työt. Haittaavat kotielämää. Mutta

 Pakko uskoa niin, sillä asenne ratkaisee. Kiitos Joutomaa. Näillä mennään, tämän äidin voimilla.

POIKKEUSTILOJA

Tässä näkymä terassilta päin. Toisesta ikkunasta näkyy olohuonesiipi. 

Lastenhuone on remontissa. Kaksi reikää muuhun taloon on laitettu umpeen, ettei remonttipöly pääse sinne ja O kulkee huoneeseen terassilta ikkunan kautta. Pölyä on siis ollut ja tullut paljon, koska remontti tähän huoneeseen on yhtä mittava kuin muihinkin: lattiarakenteet on aukaistu ja tarkistettu, samalla puru ja vanhat lasivillat vaihdettu ekovillaan, jonka päälle on nyt laitettu vesikiertoinen lattialämmitys ja nyt vuorossa on lautalattian asennus. Myös seinistä on poistettu vuosien saatossa aina vain lisätyt uudet kerrokset, mm. myös muovit ja ikkunat vaihtuvat vanhemman oloisiin ja pieniruutuisempiin puuikkunoihin, jollaiset ovat jo keittiössä ja makuuhuoneessa. Kattokin uusitaan ja huoneen nurkkaan rakennetaan uudet portaat yläkertaan. Tämänkään huoneen remontti ei siis ole pieni pintaremontti ja siksipä se tulee kestämään varmasti pitkään. Pääasiassa siksi, että remontintekijä O lähtee kohta osaltaan pistämään pystyyn muutamaa kesäteatterinäytelmää ja ehtii n. neljän viikon aikana käydä kotona nukkumassa aina yön lauantaista sunnuntaihin.

Vanha takka ja tässä etualalla tulevien portaiden väliseinä jo. ( Älkää olko huomaavinanne remonttireiskan tyhjiä janojuomatölkkejä..)

Ensimmäistä ja alkuperäistä tapettia. Ei kuitenkaan tarpeeksi hyvässä kunnossa. Ja  haluan jotain raikkaampaa. 

Niin raikasta, että aioin tehdä uuden tapetin itse!

Tätä kesänkorvan leskeyttä on jatkunut nyt muutaman vuoden. Ja Suomessa on kummasti tapana kuvata suurin osa elokuvista näin valoisan ja lämpimän aikaan ja kuvaukset ovat melko intensiivistä työntekoa. Tämä on toinen joka erottaa tänäkin kesänä meitä perheen toisesta aikuisesta aika lailla. Päätimme silti ottaa riskin ja laittaa lastenhuoneen remontin aluilleen, vaikka melkein tiesimme, että se ei valmiiksi ennen O:n lähtöä tule. Se tulee ehkä sitten myöhemmin kesällä. Vaikka tämän kesän toivelistalla on myös terassin laajennus, niin että siihen saa ison ruokapöydän. Me syömme kesällä melkein kaikki ateriat ulkona ja siksi iso pöytä on elinehto! Edelliselle terassille ja pöytään mahduttiin syömään ja kahvittelemaan mutta kattamiselle ei ollut tarpeeksi tilaa. Ja tuo toinen terassi on sen verran kapea, että sade yltää pöytään saakka. Toisen siiven terassia kun leventää, niin pystymme istuskelemaan siinä sateen ropistessakin.

Kuvia ed. lastenhuoneesta, tässä nurkkaus noiden ikkunoiden välissä...

Tuolla taustalla laajennettava terassi, joka tulee levenemään vasemmalle katoksen reunaan asti. Tuolta terassilta ja juuri tuosta raosta pylvään takana, on taloltamme myös pieni mutta kaunis näkymä järvelle.

Vielä yksi must-juttu j.piisisen listalla, on leikkimökin valmiiksisaattaminen. Hermannikin kysyi jo tänään, että tuleeko leikkimökki silloin kun on vielä lämmintä. Koska tähän leikkimökkiin on tulossa kaksi kerrosta ja yläkertaan parveke, josta liukumäki alas! Ja siitä Hermanni suunnittelee laskevansa suoraan uima-altaaseen :)

Vuosi sitten toukokuussa O sai valmiiksi pitkän keittiöremontin juuri parahultaisesti ennen kesäreissuun lähtöään. Mutta kyllä siihen tähdättiinkin, sillä edellisen vuoden pidimme keittiötä olohuoneen nurkassa. Tällöin keittiössämme ei mm. ollut juoksevaa vettä. Eli tuon remontin valmistuminen (keittiöremontista lisää myöhemmin) ja oikea keittiö helpotti huomattavasti yh-äidin elämää. Mutta ehkäpä tämän kesän korvalla kaipaamme kohta enemmän isiä kuin lastenhuonetta. Sillä sitä on onneksi nyt koko piha!


p.s Valkoinen puutalokoti -blogissa ihana arvonta, mukaan vaan laskemaan meidän muiden voittomahdollisuuksia ;D!

ONNISTUNUT VIIKONVAIHDE

Serkuilta vappuna saatu hiuksianostattavan ihana trampoliini!

Olipa ihana viikonloppu! Monestakin syystä. O oli kotona, ja jo se tarkoitti jotain kivaa eli vähintäänkin äidille mahdollisuutta tehdä jotain muutakin kuin ruokaa ja pyykinpesua. Ihminen kaipaa aikaansaamista! 

Ja niin minä sainkin, pihassa, jopa molempina päivinä! Sain saksittua ruusukujan melko matalaksi. Sitä on suunniteltu jo pari kevättä mutta sitten kun tämä aika on päässyt livahtamaan ohi ja ruusuihin on alkanut tulla elämää, en ole enää raaskinut niitä alkaa silpoa (vaikka reippaan asenteen omaava hortonomi-ystävä siihen on rohkaissutkin!). Mutta nyt ehdin, ehkäpä nuo nyt voimaantuvat siitä hieman. Minä ainakin voimaannuin. Mikä siinä onkin, että heti kun saa tehtyä jotain pysyvääkin jälkeä välillä, sitä rauhoittuu hieman. Kun näkee tehneensä, tietää tehneensä. Ikäänkuin noiden yhtien kanssa ei tosiaan päivän päätteeksi tietäisi tehneensä - kyllä tietää, mutta jotenkin sitä kaipaa niin kovin välillä sitä jotain näkyvääkin kättensä jälkeä.

Lauantaina tapahtui myös jotain muutakin iloista, nimittäin nyt se Hermannin ensimmäinen hammas lähti, hahaa! Nakkikeittoa syödessä, putosi lattialle. Voi mikä riemu! Ja sitä sattui olemaan todistamassa vielä ikätovereita naapurista, juuri niitä, joilla ne hampaat aiemmin olivat jo lähteneet. 

Siinä sitten neljä harvahammasta miettivät yhdessä pöydän ääressä, mikä olisi paras tapa tavoittaa hammaskeiju töihinsä. Anni sanoi yrittäneensä hampaan tyynyn alle laittamista mutta kahdesti ei ollut keiju huomannut sitä (kerran hän oli myös nielaissut hampaansa). Viljo olikin sitä mieltä, että keiju huomaa hampaan parhaiten vesilasista, koska hampaasta tuleva veri värjää vettä punaiseksi! Hoo, tähän siis päädyttiin. Mutta mitä kävi illalla! Kun hammasta alettiin etsiä, ei aarretta löytynytkään mistään! Olin laittanut sen hetkeksi kahvinkeittimen päälle mutta kerran se siitä otettiin kun Kanelia tuli ja hammasta piti siskolle näyttää. Minä muistelin sen jääneen tämän jälkeen Hermannin hoteisiin ja Hermanni väittää antaneensa sen minulle...Ei mitään muistikuvaa. Todettakaan tässä välissä, että huushollissa pyöri tuolla hetkellä kahdeksan lasta (naapureita ja serkkuja), joten voi olla, että tarkkaavaisuuteni on saattanut herpaantua hetkeksi. No, Hermanni ei onneksi, ymmärtäväisenä ja joviaalina persoonana riehaantunut vaikka syytäkin kyllä mielestäni olisi ollut, vaan tyytyi äidin kuningasajatukseen, että kirjoittaisimme lapun keijulle, vesilasin viereen. Kirje kuului näin:

Hyvä Hammaskeiju!

Hermannilta irtosi tänään ensimmäinen hammas. 

Piilotimme hampaan vaikka emme itsekään tiedä minne.

Sinä varmaan löydät sen paremmin. Voit jättää rahan tähän vesilasiin. 

Kiitos jos annat vielä hampaankin.

t: Hermanni

Ja, kuinka ollakaan, aamulla lasissa oli kuin olikin euron kolikko (vaan ei hammasta...) ja rakkaani oli tyytyväinen!

Olen niin onnellinen lasteni mielikuvituksesta. Meillä uskotaan vielä kevätkeijuihin ja kotitonttuun ja koko Korvatunturin väkeen tietenkin. Ja minä niin pelkään, että ensi syksynä kun koulu alkaa, on joku kavereista ehtinyt jouluun mennessä möläyttää, että tonttuja ja joulupukkia ei ole olemassa. Ja sitten sen kuulevat siskot. Ja sitten joulut eivät ole enää satua. Mikään ei ole entisellään jos täällä ei uskota. Mutta ei mietitä vääjäämätöntä nyt.

Vaan ihanaa sunnuntaita! Ostin pari viikkoa sitten huutiksesta ihanan vanhan kermanvärisen vaatekaapin tuohon remontissa olevaan lastenhuoneeseen. Hain kaapin Hämeenkyröstä siskon kanssa siis eilen ja pysähdyimme matka varrella Antiikkikahvila Pehtooriin, missä en ollut aiemmin aikeistani huolimatta käynyt. 

Ja olipahan vaan hyvin valittu ajankohta, Pehtoorissa oli muuttomyyntiä, sillä liike muuttaa Tampereen keskustaan nyt kesällä. En onneksi villiintynyt alesta sen enempää, sillä melko Jeanne D'arc Living -tyyliähän tuolla enimmäkseen on, enkä ihan niin fiinin perään itse ole (eivätkä niin hauraat vanhat tavarat tässä torpassa ehjänä pysyisikään), mutta yhden vanhan ja kauniisti kellastuneen vanhan kasvionsivun ostin. Muuan Elsie Lööf on vuonna 1932 kerännyt ja kuivannut ihanan violetin pohjanrantakukan, josta joskus tulee meidän seinälle kaunis taulu. Eikä maksanut kuin neljä euroa :) 

Tässä pari puhelinkuvaa liikkeestä vanhan navetan ylisillä:

        (Niin, on tuolla siis myynnissä muutamia uusiakin sisustustavaroita).

Ja koska vieressä oli myös Pinsiön taimisto, täytyi se viimasta huolimatta kiertää ja peräkontti täydentyi muutamilla ihania kukantaimilla. Eli väsyneenä mutta onnellisena, pakettiauto täynnä kaunista kaappia ja kauniita kukkia, saavuimme kotiin niin, että ehdin vielä hetkeksi pihatöihin ja pienelle metsälenkillekin. Olipahan siis monipuolinen päivä äidin irtiottoa hellan äärestä, ihanaa! Illan kruunasi vielä O:n tekemä pannari ja myöhäislöylyt, joten unta ei tarvinnut (taaskaan) odotella....;) Näitä keikkoja lisää!