perjantai 19. joulukuuta 2014

BESKOW JA MUUT ELÄMÄNI NAISET






Stressipiste on päässyt joulukuun aikana nousemaan liikaa mutta tällä kertaa se ei johdu yksinomaan joulusta. Myös oma koulu ja työt, sekä O:n tiivis työtihentymä on saanut aikaan sen, että yksinhoitaen juniorikuoron perusmenot, kaverisynttärit, lääkärit, harrastukset joulujuhlineen ja koulun pikkujoulut, joulukirkot ym. ovat saaneet voimani hieman vähiin. Kaikki kun vaativat hieman jotain lisäjärjestelyjä arkeen. Tunnit (joka on myös hyvä leffa) eivät meinaa riittää. Onneksi tähän vuodenaikaan on glögiä ja suklaata, ym. naisihmisen piristettä, joita nautittuaan voi myös huomata sellaisen kummallisen seikan, että tällainen neljääkymmentä lähestyvä emäntä ei näköjään voikaan enää nauttia edellisiä ihan ilman sivuvaikutuksia jossain päin kehoaan, erikoista...Mutta onneksi noita huolia varten on uusi vuosi!






Tällä viikolla olen onneksi saanut nauttia myös sekä päivällisen että pikku brunssin samassa pöydässä ihanan ystävän kanssa. Viikonloppuna saamme vielä lisää hyvää seuraa, sillä pidämme Kanelian kummitapaamisen sunnuntaina - saan siis tavata tällä viikolla suurimman osan elämäni ihanista naisista!




Olen myös pröystäillyt ja ostanut itselleni joululahjan. Näin se onnekas vahinko pääsi käymään: Meillä oli jo ennestään yksi setti ihania Elsa Beskow´n joulupalloja ja Hemtexin ohi kävellessäni, kävin katsomassa, raaskisinko ostaa moisia lisää. Puljussa sattui olemaan kanta-asiakaspäivät ja 25% kaikesta. Niinpä toinenkin setti palloja päätyi mukaan, enempää noita ei taida ollakaan.







Beskow´n kuvitus, kuten mm. toisenkin ruotsalaisen kuvittajan John Bauerin ominaisin kädenjälki, yhdisti usein lapsia, luontoa ja mystiikkaakin herkällä viivalla ja vesivärein. Nuo kuvituksen elementit vetoavat minuun niin, että kun moisia ihan arkiesineisiin yhtäkkiä tulee, on niiden vastustaminen todella hankalaa. Niinpä annoin mieliteolle periksi ja ostin itselleni Beskow´n mukin, täti sinipunaisen! Nimesin se tietenkin joululahjaksi, itselle ja päätinpä olla yhtä kerskaileva ja ostaa ne muutkin itselleni syntymäpäivä- ja joululahjoiksi, yhden kerrallaan. Noita korvallisia mukeja on vajaa 10 erilaista. Ne ovat hieman liian isoja lapsille mutta juuri täydellisen kokoisia maitokahveille!







Paljon joulukahvia, glögiä ja suklaata teidänkin aatonaaton aattoihinne!



5 kommenttia:

  1. Meillä on hyllyllä joukko niitä korvattomia mukiversioita, enää annan kodin setä siniselle ja mansikkaa vielä harkitsen, sitten loppuu niiden haaliminen, muuten loppuu hyllystä sentit ja kukkarosta kolikot.

    VastaaPoista
  2. Ai sullakin, kiva, kun keikuin jo huonon omatunnon partaalla - ostan todella harvoin itselleni mitään, varsinkaan uutta ja nyt olen villiintynyt vallan kahteen omaan joulukoristeeseen ja mukiin! Mutta kovaan käyttöön tuo muki ainakin pääsee, mä teen töitä ja kouluani kotona ja päivän aikana menee melko monta mukillista kahvia.

    VastaaPoista
  3. Voi Karoliina minkä teit :)! Suhasin lähimpään Hemtexiin (40km) ja kilisytin lantit kassalle. Aivan ihania astioita, nyt tiedän minäkin, mitä lahjaksi toivoa. Jokaisesta Elsasta saa yksi muumimuki lähteä kierrätykseen. Rauhallista joulua sinulle perheinesi! Blogiasi yhä aktiivisesti seuraten, entisen mummonmökin Tuomikki, nykyinen melkein aito maajussi ;D.

    VastaaPoista
  4. Ei vitsit, onpa hauska kuulla, sekä sinusta että mukeista ;D !! Ja maajusseudestasi ;D! Oikein ihanaa joulua teillekin, kiva että seurailet blogia ja jos joskus perustat uuden niin käy vinkkaamassa!

    VastaaPoista
  5. Voihan, enpä tiennyt tuollaisia Beskowin joulupalloja ja mukeja olevan olemassakaan!!! Mutta onpa jotain mitä voi toivoa, jos sellainen kauppa vastaan tulee♡ Mukavaa loppuvuotta Sinulle!

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...