JA VALKEUS TULI!

Viikonloppu hujahti, puolisokin pistäytyi, siivottiin keskeneräinen terassi, grillattiin ekaa kertaa tälle kesälle, nautittiin ateria tuossa uudella leveämmällä terassilla ja aterian päätteeksi huomattiin, että omenapuut olivat helteisen päivän aikana alkaneet kukkimaan! Näin terassilta käsinkosketeltavasti!

Myös norjanangervot kukkivat runsaasti, kirsikkapuu on ennätyskukassa, tuomi jo antoi kukkansa ja luumupuu laski omat terälehtensä nurmikolle. Ihan kohta aukeaa kielomeri takapihalle ja tienvierustan syreenit puhkeavat huumaavaan tuoksuunsa, hiivatti kuinka ihanaa!

Ilo on myös, että puutarhahanskani ovat multaiset! Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito! Myös nokkoslettuja tein kylän kakaroille ja Hermannilla oli ensimmäinen jalkkisturnauksensa, oi sitä ylpeyttä! Hyvää aikaa eletään siis kesäleskeydestä huolimatta.

Valkoisten kukkien aika juhlistakoon tätä vuoden yhtä merkityksellisimmistä viikoista!

VOIPUNUT PÄIVÄNKORENTO

Alan väsyä. Osaltaan se johtuu siitä, että täytyy olla kahtena. Toisaalta se johtuu siitä, että voisin nukkua ehkä enemmän. Tarvitsen melko paljon unta. Mutta tarvitsen myös omaa aikaa, hiljaisuutta. Ja nyt kun sitä aikaa ei voi päivässä tai illassa yhtään ottaa, niin ei malta yöllä mennä tarpeeksi aikaisin nukkumaan. Haluan vain olla, niin ettei tarvitse olla valmiina (vaikka tietenkin tarvitsee). Haluan laskeutua johonkin ajatukseen hetkeksi, unohtaa ympäristöni. Tai toisaalta, nauttia ympäristöstä nyt, kun se on kaikkein ihanimmillaan. Tämä on juuri niitä vuoden täydellisimpiä hetkiä, linnut laulavat kurkkunsa kipeiksi ja luonto työntyy esiin, huutaa "tässä minä olen, elossa!".

Ja minä tunnen samoin, aina tähän aikaan. En tiedä johtuuko se siitä, että olen syntynyt ja saapunut tänne tänä aikana, juuri tähän valkoisten kukkien aikaan. Tuolla luonnon keskellä, pihassa ja metsässä se tuntuu niin kiivaasti, syntyminen, että tuntuu kuin pakahtuisi. Sekä minä, että luonto. 

Nyt oloa verottaa vain tämä yksinponnistelu. Haluaisin nauttia voimauttavasta luonnosta enemmän, ottaa teltan mukaan ja tulla kotiin vasta juhannuksena. Mutta nyt pihaan pääseminenkin tuntuu välillä hankalalta, sisällä on niin paljon tehtävää. Ja koskapa nyt täytyy jaksaa, en voi kaivaa itselleni sellaista kuoppaa, että antaisin arkiaskareiden kasvaa vuoreksi ja nautiskelisin vain ulkona. Siitä ei sitten noustaisi. Mutta terassilla on sentään oltu! 

Terassiremontti on kesken mutta sinne on silti haalattu penkki ja pöytä. 

 Ja vaikka en ehdi ulos tarpeeksi, valo tulee onneksi luokseni sisälle,

 jopa tähän talon keskellä olevaan ikkunattomaan huoneeseen ja saa sen värit esille.  

Onneksi, sillä tarvitsen valoa kuin päivänkorento. 

Lapsia valo meinaa valvottaa. Niinpä kätevä emäntä tempaisee pöytäliinan ikkunaan 

ja saa unihiekat pöllyämään.

Ja välillä jostain putkahtaa eteen juuri ne oikeat sanat. Tänään Aamulehti iski suoraan suoneen: 

ja pakko kai näyttää tuo jääkaapin ovessa vilahtava toinenkin osuva...

Eli tällaista täällä, hengissä mutta hieman hitaalla, K

ISI LÄKS

Ensimmäinen isätön päivä takana. O lähti eilen illalla taas kesäteattereita pystyttämään ja pääsee käymään puolentoista viikon päästä 1,5 vuorokaudeksi. Lähteäkseen taas viikoksi ja sitten vielä kerran viikoksi heti perään. Tämä yyhoilu loppuu siis 8.6. Lapsilla on kesäloma alkanut ja isommat ovat jo käyneet Ruotsissakin isovanhempien kanssa. Sama homma on ollut edellisinäkin vuosina, niistä rohkaistuneena en enää oikeastaan mieti jaksamistani, ikävin asia erossa on ikävä. Lapset alkavat ikävöidä isää jonkun ajan päästä, päivä päivältä enemmän. Niin kuin minäkin.

Tällä tekstillä isosisko rohkaisi vuosi sitten samaan aikaan.  

Seinällä se on yhä. Täytyy muistaa taas vilkaista useammin. Kiitos Iina! 

                                                                                                                                     

Tänään oli Kanelian eskariin tutustuminen. Sinne jäi, muiden niin pienten kanssa reippaasti. Näimme parituntisen jälkeen vielä Hermanninkin koulun pihassa, ehtivät kiipeilemään yhdessä hetken kiipeilytelineessä. Saas nähdä ovatko yhdessä siellä ensi syksynä kun Kanelia tuonne samalle pihalle pysyvästi saapuu. Sitten jo kaksi lapsistamme on opintiellä. Kaneliakin tosin saa olla eskarissa myös vain 4 päivää, kuten Hermannikin oli. Silti, tämä on taas rajapyykki. Tuntuu kuin kauhoisin tyhjää, yksi aika on livahtanut ohi. Esikoistyttäreni varhaislapsuus. Tästä eteenpäin päivien sisältöä ei enää saa keksiä itse. Leikki ei enää voi olla kaikki. Käytinkö ajan oikein? Annoinko kaikkea mitä olisin voinut antaa, oikeat eväät reppuun? Äitien ikuisuuskysymyksiä.

Sain tänään myös siivousapua, ihana ylellisyys, johon ei olisi varaa mutta joka joskus on kuin taivaan lahja. Nyt koti on puhdas ja olo heti voimakkaampi. On helpompi tarttua vastuunvarteen yksin kun ei koko ajan tarvitse siivota. Voi vain pyyhkiä neniä ja takapuolia eikä lattioita ja pöytiä. Voi vain keräillä päivän leluja eikä kahden viikon takaisia. Voi täyttää pihan roskalavaa ja levitellä sorakuormaa, voi vain pyykätä ja kokata, puhaltaa ja pukea, laulaa ja lukea. Esim. Kunnaksen Koirien Kalevalaa, joka nyt menee iltasatuna. Tänään lähti Seppo Ilmarinen tyhjin käsin Susien Sariolasta, Pohjan Akan luota. Hyvää muistinvirkistystä itsellekin ja lapset ovat oikeasti kiinnostuneita, kuuntelevat ihmeissään ja Kunnaksen kuvissa on katsomista. Voisipa pohtia jopa kirja-arvostelun verran tätä tuonne lastenkulttuuri-blogin puolelle. Myös Kunnaksen Seitsemän veljestä on ollut lapsille mieluinen, niin kuin tietysti muutkin Kunnaksen tuotokset.
             Mutta lukevatpa isommat, kumpikin taitojensa mukaan itsekin. Nyt kierroksessa Aku Ankan taskukirjat (joista eivät vielä mitään ymmärrä), joita O toi laatikollisen, ylijäänyttä elokuva-rekvisiittaa. Täytyy viedä kesällä mökille.

Tässä pari kuvaa tältä päivältä:

Puhdas koti! ei roinaa eikä läikkiä keittiön lattialla...hetkeen...

Tässä yksi bändin jäsenistä, yksityisyyden suojelemiseksi, en kerro kuka. Jumppa- ja tanssivideota kuvattiin illalla noin seitsemäntoista, ennen tyynysotaa.

Iltapesut ikean kassissa. Taustalla yksi niistä akkareista...

Että terveisiä kulta, kyllä täällä pärjäillään! 

Tuolla ne jo rohisevat, minä syön mansikoita vielä hetken :)

xxxooo wifey

ÄITIYTTÄ

Aamu sarasti juhlavana. Olin mennyt nukkumaan tyttöjen kanssa edellisenä iltana yhdeksältä, huonovointisen päivän jälkeen, liikkeellä oli ollut vatsatautia. Yöllä olin herännyt siihen, että keskimmäinen jälkikasvusta oli tullut keskellemme ja pissannut siihen. Miehen vatsakin oli pitänyt outoa lorinaa. Aamulla hän kuitenkin viimeisillä voimillaan pinnisti tarjottimellisen leipiä, käsintehtyjä suklaita, cafe au laittia ja kukkia sekä lehden minulle sänkyyn mutta tipahti sitten. Tätä ennen ensiherääminen kuitenkin oli ollut perinteinen, toinen jälkikasvusta oli tullut seisomaan sänkymme päätyyn ja kuiskannut sänkynsä kastuneen. Tarjottimen ojentamisen jälkeen mies kertoi siivonneensa keittiöstä myös koiran jätökset (myöhemmin astuin vessan matollakin märkään läikkään). Huono olo hiipi kurkkuun mutta päätin leikkiä tervettä ja nautin aamiaisen urheasti. Kodarissa odottaisi yksi äidin pääasiallisista tehtävistä potenssiin 5, pyykkiä olisi tiedossa kolmen sängyllisen petivaatteiden kera (keskimmäinenhän pissasi keskelle minun ja O:n sänkyä eli molempien kaikki patjat kastuivat), lisättynä parilla matolla sekä matkalle lähtevän miehen tilaamat puhtaat vaatteet ja matkarattaat ja ja turvaistuin, jotka odottavat myös kodarissa myyntiinlähtevinä päällistensä pesua. Homma kilpailee jo tämän vuoden takaisen tilanteen kanssa.

Juhla on usein lapsiperheessä kuitenkin arkea. Mutta onpa myös arki joskus ipanoiden kanssa juhlaakin. Niinpä aamun kuvottavista sävyistä huolimatta, olen hirveän onnellinen herättyäni tähän päivään, jona kolme pientä ihmistä toivat minulle laulaen sänkyyn omat onnittelukorttinsa. Minulla on lapsia! Ikiomia, minun sisältäni tulleita! Se on ihmeistä ja onnista suurin, jota ajatuksen naiviudesta huolimatta en lakkaa ihmettelemästä!

Mitä onnellisinta äitienpäivää!

(post scriptum: astuin koiranpissaan vielä myöhemminkin tänään, makuuhuoneessa ja olohuoneessa. Eivät meillä joka päivä lapset ja koirat sisälle asioi! Miksi juuri tänään?...Joku pitää taas hauskaa kustannuksellani...)

AJANKUVAA KUKKINA

Pääsiäisen, vapun ja kevätpihan kukat. Omia kukkia, paljon, lisääntyvästi, monta seuraavaa kuukautta, ihanaa!

talon seinustan sinivuokot tekevät lehtiä jo ensi kevään vuokkoja varten!

pihassamme kasvaa paljon harvinaista keltavuokkoa. kuvausajankohtana olivat vielä vähän nyypällään kylmän yön jälkeen. nyt osa niistä on jäänyt pihassa painineen kaivurin runtelemiksi...





ihania skilloja...

meidän seuduilla kasvaa myös paljon seljapensaita...

ruohosipulikin on jo pitkällä!

Paljon äitienpäiväkukkia teille toivotellen, K